Kuva: Ari Kairala / SITF

Kamppailulajien aiemmin kolmesta eri koulutuspolusta muodostunut 2-taso uudistuu! Haku uudistuvan 2-tason pilottikoulutukseen on nyt käynnissä!

TAUSTAA

Aiemmin kolmesta eri koulutuspolusta muodostunut 2-taso uudistuu! Uudistuksen myötä kaikkien koulutukseen osallistujien yhteisiin koulutussisältöihin lisätään VOK-perusteiden lisäksi lasten ja nuorten ohjauksen erityispiirteitä ja osaamistavoitteita sekä vastuullisuuden teemoja. Lisäksi osallistuja voi valita painopisteeksi lasten ja nuorten ohjauksen, aikuisharrastajien ohjaamisen tai urheiluvalmennuksen.

SISÄLLÖT

2-tasolla tavoitteena on, että valmentaja osaa suunnitella, ohjata ja arvioida harjoitusvuoden laadukkaasti sille kohderyhmälle, jonka parissa hän toimii.

TAVOITTEET

2-tason sisällöt keskittyvät urheiluosaamiseen, ihmissuhdetaitojen kehittämiseen, valmentajan voimavaroihin sekä itsensä kehittämisen taitoihin. Koulutuksessa harjoituksia tehdään niin luokassa, kuin liikuntasaleissa, joten varustaudu lähijaksoihin liikuntavarustein!

AIKATAULU

Etäjakso 1.-2.10.2022, lähijakso 21.-23.10.2022, etäjakso 25.-26.11.2022, lähijakso 3.-5.2.2023, etäseminaari 16.3.2022

TOTEUTUSTAPA

Koulutus sisältää etä- ja verkko-opintoja, omatoimista opiskelua, lähijaksoja sekä lajiosan

HINTA

300€ (Sis. majoituksen ja ruokailut lähijaksoilla Varalassa sekä etä, verkko- ja lähiopetuksen sekä lajijaksot) Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Kamppailulajien yhteiselle Laatua, määrää ja saavutettavuutta 2-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen -hankkeelle apurahan, jolla mahdollistetaan pilottilaisille edullinen osallistuminen koulutukseen.

HAKU KOULUTUKSEEN

3.9.2022 mennessä tässä linkissä: https://forms.gle/RU8PEqDcfVYRLF5SA Pilottikoulutukseen valitaan 20 opiskelijaa motivaation, koulutustarpeiden ja toteutuvien hakukriteerien perusteella. Koulutukseen pyritään valitsemaan mahdollisimman monilajinen edustus lasten ja nuorten ohjauksen, aikuisharrastajien ohjaamisen tai urheiluvalmennuksen saralta. Osallistumisvaatimuksena on 18-vuoden ikä, vähintään 2 vuotta ohjauskokemusta ja suoritettu VOK1-taso tai vastaavat tiedot. Koulutukseen valituille ilmoitetaan valinnasta viimeistään 7.9.2022.

Kamppailulajien 2-tason koulutuksen kehityshanke toteutetaan seitsemän eri kamppailulajiliiton yhteistyönä yhdessä Varalan Urheiluopiston kanssa. Lajiliitot edustavat seuraavia lajeja: judo, karate, taido, hokutoryu ju-jutsu, taekwondo, itf taekwon-do, muay thai, nyrkkeily sekä miekkailu- ja nykyaikainen 5-ottelu.