Uutisarkisto 2011
![]() Jaroslaw Suska (VI dan) |
Jaroslaw Suskan seminaari täytti odotukset Tampereella
Black Eagle seuran järjestämälle Jaroslaw Suskan (VI dan) leirille (15.-16.1.) osallistui yli 100 innokasta Taekwon-Do harrastajaa ympäri Suomea. Leiri sisälsi paljon potkuja, potkuharjoitteita ja liikesarjoja.
Seminaarin aikana osallistujat pääsivät myös ihailemaan nelinkertaisen maailmanmestarin ja 17-kertaisen Euroopan mestarin taitoja useaan otteeseen. Seminaarin järjestänä toiminut Thierry Meyour (VI dan) lupasi, että vastaava seminaari järjestetään vuoden päästä uudestaan.
Liiton nettisivut uudistuvat
Liiton internet-sivut uudistuvat kevään 2011 aikana. Pohjatyö on tehty ja sisältöä lisätään vähitellen. Käy tutustumassa jo olemassa olevaan sisältöön ja laita palautetta sivuista palautelomakkeella.
Seurat-osioon tarvitaan seuroista yhteystietoja, esittelyteksti + logo. Käy katsomassa jo olemassa olevista mallia ja pistä paremmaksi! Tiedot logoineen voi toimittaa puheenjohtajalle: pj(at)taekwon-do.fi
Nettisivu-uudistusta tehdään vähitellen muiden töiden ohella, joten web-tiimi pyytää kärsivällisyyttä, mikäli omat päivitykset eivät ilmesty heti sivuile. Kiitos!
Mikäli haluat tuottaa sisältöä uusille sivuille, ole yhteydessä webmasteriin: webmaster(at)taekwon-do.fi
![]() Janne Ahonen ja neljä lautaa yopchajirugilla. Kuva: Heli Karjalainen |
Kuopiossa taisteltiin Suomen mestaruuksista
Kuopiossa järjestettiin SM-kilpailut ja värivöiden HelmiCup 5.-6.2.2011. Järjestävänä seurana toimi Kuopion yliopiston Taekwon-Do Olli Leinon johdolla. Lauantaina ratkottiin SM-kilpailut sekä HelmiCupin aikuisten sarjojen ottelu- ja liikesarjamitalistit (mestaruudet), sunnuntaina olivat vuorossa A- ja B-juniorikilpailijat sekä aikuisten HelmiCupin erikoistekniikat ja voimamurskaus.
Kansallinen vyökoe 19.3.2011
SITF järjestää kansalliset mustan vyön kokeet (panel grading, 1-2 Dan) jäsenseurojensa harrastajille lauantaina 19.03.2011, (paikka on vielä avoin, se riippuu mistäpäin Suomea vyökokelaat ovat tulossa).
Ennen kokeeseen tuloa osallistujilta vaaditaan seuravalmentajan lupa, voimassaoleva lisenssi sekä vyökoemaksun suoritus SITF:n tilille to 17.03.2011 mennessä (Nordea 157230-348490, viitenumero 1025). Sitovat ilmoittautumiset suoraan allekirjoittaneelle ma 07.03.2011 mennessä (joko vastaus spostiin jukka.nyman(at)recair.fi tai soittamalla alla olevaan numeroon).
1.Dan vyökoemaksu on 78 € ja 2.Dan 116€. Lisäksi kaikille kokeisiin osallistujille tulee vyökoekustannusten peittämiseen liittyvä lisämaksu 45€.
Lue myös ohjeet vyökoekokelaalle.
Tarvittavat vyökoekaavakkeet löytyvät liiton sivuilta Materiaalisalkusta.
Seuraavat kansalliset mustan vyön kokeet järjestetään syksyllä 2011.
Parhain terveisin,
-Jukka Nyman
Vyökoevastaava, SITF
045-2663005
![]() |
MM-kilpailut 9.-13.3.2011
Uusi-Seelanti, Wellington
Vuoden 2011 MM-kilpailut järjestetään Uudessa-Seelanissa ja Suomen maajoukkue on valmis kisaurakkaansa. Kisoihin lähtee 17 urheilijaa, 2 valmentajaa ja yksi tuomari. Joukkue on sekoitus vanhoja konkareita ja arvokisojen ensikertalaisia.
Käy tutustumassa urheilijoihin maajoukkueen sivuilla ja seuraa heidän edesottamuksiaan Facebookissa.
![]() |
Julia Pätsille kaksi MM-mitalia Taekwon-Dosta!
Arvokisojen ensikertalainen Julia Pätsi voitti hienosti hopeaa tyttöjen erikoistekniikoissa ja pronssia I dan liikesarjoissa. Erikoistekniikoissa ratkottiin hopeasta neljän tytön kesken ja Julia onnistui molemmissa karsintatekniikoissa ottaen päivän toisen mitalin.
Kilpailut jatkuvat torstaina senioreiden sarjoilla ja tulessa on 13 kilpailijaa liikesarjoissa, ottelussa ja voimamurskauksessa. Seuraa kisasuorituksia livenä: http://www.itfnewzealand2011.com/tv.html
![]() |
Tiia Kivirannalle MM-kultaa!
Tiia Kiviranta voitti MM-kultaa naisten II dan liikesarjoissa. Matkalla finaaliin kaatuivat Argentiinan, Uuden-Seelannin ja Chilen edustajat. Finaalissa Tiia kohtasi aiemmin aamulla -58 kg ottelun voittaneen Ilona Dzialan, mutta Ilonan voittoputki ei saanut jatkoa kun Tiia todettiin paremmaksi.
Päivän toisesta mitalista vastasi Heli Karjalainen, joka voitti pronssia naisten 4-6 dan liikesarjoissa. Finaalipaikka jäi harmillisen lähelle Helin hävitessä 3-2 tuomariäänin Saksan Anna Anastassiadoulle.
Janne Ahonen sijoittui hienosti arvokisadebyytissään neljänneksi miesten voimamurskauksessa. Pauliina Heiskanen jäi niukasti mitalisijojen ulkopuolelle naisten -52 kg ottelussa häviten Puolan Marzana Pawlikille jatkoerän jälkeen.
Kisat jatkuvat suomalaisten osalta sunnuntaina joukkuelajeilla.
![]() |
IIC lähestyy - Ohjeita osallistujille
Suomen ensimmäinen IIC lähestyy ja ilmoittautuminen on päättynyt. Seminaariin on ilmoittautunut huimat 136 osallistujaa 8:sta eri maasta! Kaukaisimmat osallistujat tulevat Australiasta ja Nepalista.
Seminaariin osallistuville on tehty ensimmäinen info-paketti yleisistä ohjeistuksista seminaariin liittyen, ohjeet löytyvät oheisen linkin takaa. Lisää tietoa julkaistaa seuraavan kuukauden aikana, joten seuraa liiton nettisivuja tai liity liiton postituslistalle, ohjeet löydät sivun oikeassa laidassa olevasta info-boxista.
![]() |
Ilmoittaudu Hämeen Sportti -leirille
Hämeen Sportti -leiri järjestetään Ylöjärvellä 6.-9.6.2011 ja siihen kuuluvan Taekwon-Do lajileiri on suunnattu 8-12-vuotiaille tytöille ja pojille.
Ilmoittautumiset voi tehdä joko netin kautta osoitteessa www.hlu.fi/leiri tai soittamalla: 0207 482 600 (arkisin klo 8.30-16).
Ilmoittautumisaika on 14.3.-15.5.2011. Paikkoja on varattu 30, joten toimi nopeasti, mikäli haluat paikan leiriltä!
![]() |
YourMove-lajileirille 27.-29.5. ilmoittautuminen käynnissä NYT!
Toukokuussa järjestettävän YourMove-suurtapahtuman lajileiri on suunnattau 13-19-vuotiaille nuorille, jotka ovat erityisesti kiinnostuneita kilpailemisesta. Lajileirin vetäjinä toimivat maajoukkuevalmentaja Jari Lahtinen sekä kaksinkertainen maailmanmestari Pauliina Heiskanen.
Lajileirille kannattaa ilmoittautua 5.5. mennessä, jolloin tapahtumarannekkeen saa 80 eurolla. Lue tapahtumasta lisää liiton sivuilta ja käy tekemässä ilmoittautuminen osoitteessa: http://www.ilmarix.fi/tietoverkko/ymsport.nsf/eilmo?openform
Suurtapahtumaan odotetaan yli 50 000 osallistujaa ja se on Suomen suurin urheilutapahtuma vuonna 2011.
![]() |
Viking Cupista menestystä!
Perinteinen Viking Cup järjestettiin Ruotsin Skövdessä 16.-17.4.2011. Suomesta kisoihin osallistui jälleen bussilastillinen kilpailijoita, valmentajia ja kannattajia.
Kilpailut menivät suomalaisilta hyvin, sillä Team Finland sijoittui mitalitaulukossa toiseksi häviten niukasti NTN Norwayn joukkueelle.
![]() |
![]() |
Uusia dan-arvoja
Espoossa 9.4.2011 pidetyssä mustan vyön kokeessa myönnettiin uusi dan-arvo 13 henkilölle. Kokeen pitivät Sabum Nimit Mariusz Steckiewicz, VI dan, ja Teppo Häyrynen, IV dan.
Myönnetyt vyöt
III dan
Nyyti Korolainen, TKD Center
Hanna-Mari Vuolukka, Espoon TKD Seura
II dan
Sandra Pelkonen, TKD Center
Pauli Puljula, TKD Center
I dan
Matti Ahola, TKD Center
Anna-Kaisa Koivisto, Espoon TKD Seura
Eetu Mäkinen, TKD Center
Jere Norha, TKD Center
Jere Pohjonen, TKD Center
Ronnie Pääsky, TKD Center
Antti Rintanen, Espoon TKD Seura
Vesa Timonen, Vantaan ITF Taekwon-Do
Mickey Åman, Espoon TKD Seura
Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!
Jatkossa kaikki suoritetut dan-arvot kerätään yhdelle sivulle. >> Lue lisää
![]() |
![]() |
![]() |
Dan-kokeiden tuloksia
Julkaistu 15.5.2011
Oulussa 16.4. ja Tampereella 14.5. järjestetyissä dan-kokeissa saatiin jälleen uusia vyöarvoja yhteensä 7 kpl. Oulun kokeen piti Mikko Allinniemi, V dan ja Tampereen Marko Lieke VI dan.
Myönnetyt vyöt
Vyökoe 16.4.
I dan
Maryam Abuzaid, Taekwon-Do Akatemia
Matti Kaartinen, Taekwon-Do Akatemia
Juho Jormakka, Taekwon-Do Akatemia
Vyökoe14.5.
III dan
Jukka Seinälä, Taekwon-Do Akatemia
Hanne-Kaisa Honkanen, Taekwon-Do Akatemia
II dan
Henrik Enqvist, ITF Helsinki
Marko Grönros, Tampereen Taekwon-Do seura
Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!
![]() |
Taekwon-Don Tampere Cup
Julkaistu 19.5.2011
Tampereen Taekwon-Do seura järjesti Taekwon-Don Tampere Cupin Kaukajärven vapaa-aikatalolla lauantaina 14.5.2011. Kilpailuihin osallistui 17 mustaa vyötä, 57 värivyötä ja 55 B-juniorikilpailijaa. Kilpailuissa kilpailtiin kaikissa Taekwon-Don kilpailulajeissa: liikesarjoissa, ottelussa, näytösottelussa, voimamurskauksesa ja erikoistekniikoissa.
![]() |
IIC: Aikatauluja ja maksuohjeita
Julkaistu: 19.5.2011
IIC:n vetäjäjoukko vahvistuu kun GM Maranon ja GM Bosin lisäksi seminaariin tulee ohjaajaksi GM Kim Ung Lan Saksasta. Hän on monelle suomalaiselle tuttu aiemmilta mm. Tampereen seminaareilta.
Bussi Tampereelta lähtee kohti Oulua torstaina 9.6.2011 kello 14.00 keskustorilta Vanhan kirkon vierestä.
![]() |
IIC: Viikko aikaa seminaarin alkuun - Viimeiset ohjeet
Julkaistu: 3.6.2011
Suomen ensimmäisen IIC:n alkuun on enää viikko ja tässä vielä viimeiset ohjeistukset kaikille osallistujille. Viimeisessä info-paketissa:
- Bussiaikataulu Tampere-Oulu
- Illallinen suurmestareiden kanssa
- Seminaarin aikataulu
- Kahvio ja varustemyynti
- Suojat
- Kysymyksiä suurmestareille ja muistiinpanovälineet
![]() |
Palautetta IIC:n järjestelyistä
Julkaistu 12.6.2011
Suomen ensimmäinen IIC on pidetty ja nyt on aika antaa palautetta IIC:n järjestelyistä, jotta voimme tehdä seuraavasta Suomessa järjestettävästä IIC:stä entistä paremman.
Toivomme, että mahdollisimman moni seminaariin osallistunut täyttäisi palautelomakkeen, vastausaikaa on 30.6.2011 asti.
Kiitos osallistumisestasi seminaariin ja kiitos palautteestasi!
![]() |
Dan-kokeiden tuloksia
Julkaistu 27.5.2011
Tampereella 22.5. järjestetyissä dan-kokeissa saatiin uusia vyöarvoja yhteensä 4 kpl. Kokeen piti Thierry Meyour, VI dan.
Myönnetyt vyöt
III dan
Viktor Rikkonen, Black Eagle
II dan
Maria Rikkonen, Black Eagle
I dan
Tiina Salli, Black Eagle
Heli Korpiharju, Black Eagle
Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!
![]() |
ITF:n Convention 7.-11.9.2011 Benidormissa
ITF:n ensimmäinen konvention järjestetään Espanjan Benidormissa 7.-11.9.2011. Viiden päivän aikana järjestetään workshopeja eri aiheista kuten kilpailujen järjestämisestä, Taekwon-Do Kids -kehittämisohjelmasta, lämmittelystä, Do:n opettamisesta jne. Lisäksi viiteen päivään kuuluu myös IIC.
Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittautuminen kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti.
![]() |
Uusia Dan-arvoja IIC:llä
Julkaistu 13.6.2011
IIC:n yhteydessä järjestettiin vyökoe 4 dan-> ja kokeeseen osallistui Suomesta 7 henkilöä, jotka kaikki läpäisivät hienosti vyökokeen. Vyökokeen pitivät GM Hector Marano, GM Wim Bos ja GM Kim Ung Lan. Suurmestareilta tuli paljon kehuja suomalaisten teknisestä tasosta.
Myönnetyt vyöt
VI dan
Mikko Allinniemi, Taekwon-Do Akatemia
V dan
Terhi Mikkola, Tampereen Taekwon-Do seura
Saija Steckiewicz, Taekwon-Do Center
Teppo Häyrynen, Espoon TKD-seura
IV dan
Jukka Ahola, Oulun ITF Taekwon-Do
Olli Leino, Kuopion yliopiston Taekwon-Do
Juha Ojanperä, Hosin Sul
Lämpimät onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!
![]() |
Suomen ensimmäinen IIC takana – Kiitos kaikille osallistujille
julkaistu 18.6.2011
Suomen ITF Taekwon-Do ry (SITF) järjesti yhteistyössä Taekwon-Do Akatemia ry:n kanssa Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen kansainvälisen opettajaseminaarin (International Instructor Course) 10–12.6.2011 Oulun urheilutalolla. Seminaarin opetuksesta vastasivat kolme International Taekwon-Do Federationin suurmestaria: GM Hector Marano 9. Dan, GM Wim Bos 9. Dan sekä GM Kim Ung Lang 9. Dan. Tähän historialliseen tapahtumaan saapui 132 innokasta mustaa ja punaista vyötä - 12:sta eri maasta! Irlannista paikalle oli saapunut mm. Master Kenneth Wheatley 7. Dan.
|
Kausi alkamassa - Katso tiedot tulevista tapahtumistaJulkaistu 1.8.2011 Syyskausi on alkamassa ja heti kauden alkajaisiksi on harrastajille tarjolla kaksi leiriä sekä yhdet kilpailut. Aitoossa järjestetään otteluleiri 20.-21.8., Helsingissä kesäleiri 27.-28.8. ja syyskuun puolessa välissä avoimet kilpailut 2 gup - 6.dan vyöarvoille. Käy tutustumassa tapahtumiin tarkemmin: Otteluleiri Katso myös päivitetty tapahtumakalenteri. |
![]() |
Alkeiskurssit alkamassa eri puolella Suomea! - Löydä omasi!
Julkaistu 11.8.2011
SITF:n jäsenseurojen järjestämät alkeiskurssit pyörähtävät käyntiin lähiviikkoina. Alkeiskursseja järjestetään niin lapsille kuin aikuisillekin ja kurssien vetäjinä toimivat aktiiviset ja kokeneet vetäjät. Kursseja järjestetään Helsingistä Muonioon, katso löydätkö kurssin omalta paikkakunnaltasi.
Päivitämme tietoja kursseista sivuille sitä mukaa kun tiedot varmistuvat, joten käy välillä kurkkaamassa onko lähialueesi seuran tiedot päivittyneet.
Lisätietoja:
Paikkakunnat ja aikataulut
Seurat
Tervetuloa aloittamaan Taekwon-Do harrastus!
![]() |
Alkeiskurssit alkavat - Uusia paikkakuntia lisätty!
Julkaistu 21.8.2011
Alkeiskurssit pyörähtävät käyntiin viikolla 34 ja seurojen kurssien aloitusaikoja päivitetään jatkuvasti liiton nettisivuille. Monissa seuroissa alkaa omat ryhmät sekä junioreille (7-12-vuotiaat) että senioreille (yli 13-vuotiaat). Tiedot on jo Espoosta, Helsingistä, Nokialta, Tampereelta ja Oulusta ja lisää tulee koko ajan. Käy katsomassa tilanne täältä.
![]() |
Sporttikortti-kampanja liikuttaa eka- ja tokaluokkalaisia Pirkanmaalla
Julkaistu 26.8.2011
Pirkanmaalla liikutetaan ja kolmatta kertaa alueen eka- ja tokaluokkalaisia Sporttikortti-kampanjalla, joka järjestetään yhteistyössä alueen koulujen ja seurojen sekä Hämeen Liikunnan ja Urheilun ja Aamulehden kanssa. Myös SITF:n jäsenseuroja on mukana Sporttikortti-kampanjassa ja lajikokeilutreenejä tarjoavat:
Black Eagle Taekwon-Do
Nokian Taekwondoseura
Taekwon-Do Center Sastamala
Taekwon-Do Center Ylöjärvi
Tampereen Taekwon-Do seura
Seurojen linkeistä pääset tutustumaan junioralkeiskurssitarjontaan.
Lisätietoja
Sporttikortti-kampanjasta
Sporttikalenteri
![]() |
Syksyn tapahtumat päivitetty - Löydä omasi!
Julkaistu 4.9.2011
Aktiivisesti alkanut syksy jatkuu edelleen erilaisten tapahtumien merkeissä. Tarjolla on koulutusta, leirejä ja kilpailuja. Katso tapahtumakalenteri ja löydä omasi:
24.-25.9. Tekniikkaleiri Tampereella
30.9.-1.10. Tuomarikurssi Tampere/Nokia
1.10. Juniori- ja joukkuekilpailut Nokia
15.-16.10 ja 29.-30.10. I tason junioriohjaajakoulutus Nummela/Tampere
![]() |
Convention Espanjassa 7.-11.6.2011
Julkaistu 18.9.2011
Espanjan Benidormissa 7.-11.9.2011 järjestettyyn ensimmäiseen ITF:n Conventioniin osallistui Suomesta 7 henkilöä: Saija Steckiewicz (V dan), Jari Hietaniemi (IV dan), Heli Karjalainen (IV dan), Veera Häyrynen (IV dan), Inka Pyykkönen (II dan), Karim Khanji (II dan) ja Tarja Korhonen (I dan).
Viiden päivän aikana käytiin tiukka paketti läpi eri aihealueita workshoppien muodossa, fyysisestä osuudesta vastasi 67. International Instructor Course (IIC), jonka vetivät GM Hector Marano, GM Wim Bos ja GM Lan. IIC:n yhteydessä Veera Häyrynen suoritti 4.danin. Onnittelut!
![]() |
Ursula Haapanen on valittu hanketyöntekijäksi
Julkaistu 1.10.2011
Suomen Aikido-, Karate-, Taido, ITF Taekwon-Do- ja Taekwondoliittojen yhteinen lasten ja nuorten toiminnan kehityshanke starttaa täydellä voimalla lokakuun alusta, kun hankkeeseen palkattu Ursula Haapanen astuu remmiin. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa junioriohjaajien koulutuspolkua I-tasolta II-tasolle ja nostaa lasten ja nuorten toiminnan ja toimijoiden arvostusta liitoissa. Hankkeen kesto on 1.10.2011 – 30.5.2012. Haapanen toimii hankkeessa yhteistyössä liittojen työntekijöiden kanssa.
Haapanen on tuttu mm. Varalan Urheiluopistosta, jossa hän toimii tuntiopettajana. Lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä monien liittojen kanssa, mm. Uimaliiton ja Jääkiekkoliiton. Ursula on on henkeen ja vereen lasten liikuttaja ja vetää vapaa-aikoinaan Liikkaria Varalassa.
Lisätietoja hankkeesta antaa Taekwondoliiton nuorisovastaava Tiiu Tuomi, 09 3481 2505 tai tiiu.tuomi(at)taekwondo.fi
![]() |
Syyskokous Tampereella 2.10.2011
Julkaistu 9.10.2011
Tampereella pidettiin liiton sääntömääräinen syyskokous 2.10.2011. Kokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja kaudelle 2012-2013 ja puheenjohtajana jatkaa Heli Karjalainen. Myös rahastonhoitajana jatkaa toisen kaksivuotiskauden Laura Nikkola-Kuusisto. Hallituksen jäseniksi valittiin Jari Hietaniemi, Sari Kiviranta, Joonas Helassalo ja Jarimatti Valkonen. Varajäseneksi valittiin Veera Häyrynen.
Myös valiokuntien vastaavien osalta tehtiin pari valintaa. Maajoukkueen päävalmentajaksi valittiin Pekka Varis, kausi kestää vuoden 2013 MM-kisojen loppuun asti. Uudeksi kilpailuvastaavaksi valittiin Olli Leino ja promootiovastaavaksi Teppo Häyrynen. Onnittelut kaikille valituille!
![]() |
![]() |
Uusia vyöarvoja Torniossa
Julkaistu: 21.11.2011
Sabunim Mariusz Steckiewiczin järjestämässä Dan-kokeessa uusia vyöarvoja suorittivat Kuopion yliopiston seurasta Jatta Martelius, III dan, Kaisa-Maria Keinänen, I dan ja Emma-Liisa Luoma, I dan sekä Tornion Taekwon-Dosta Tanja Kangasniemi, I dan. Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!
![]() |
Nääshalli Cupien tulokset
Julkaistu: 9.12.2011
Tampereen Taekwon-Do seura ry järjesti perinteisen Nääshalli Cupin Tampereen Nääshallissa 3.12.2011. Kilpailuja käytiin kahdessa salissa, sillä B-juniorit (alle 13-vuotiaat) kilpailivat Budo 4:ssa ja yli 13-vuotiaat Budo 5 ja 6 saleissa. Kilpailuihin osallistui yhteensä 151 kilpailijaa, joista B-junioreita oli 94.
Uusia vyöarvoja joulukuun vyökokeista
Julkaistu: 26.12.2011
Joulukuun 10. päivä järjestettiin kaksi vyökoetta, toinen Helsingissä ja toinen Tampereella. Helsingin vyökokeen graduoijana toimi Jukka Nyman, V dan. Vyökokeessa II danin suoritti Andrea Meinander Helsingin yliopiston Taekwon-Do seurasta. I danin suorittivat Henri Lipponen myös HYTKD:sta sekä Olli-Pekka Jortikkaja Varpu Kurvinen Hosin Sulin seurasta.
Samaisena päivänä Thierry Meyour, VI dan, graduoi Tampereella Sanna Rantasaaren II daniksi. Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!













































